Kannustusjoukoissa

Olen ollut urheilumiehiä pienestä pitäen. Olen kilpaillut nuorena sekä hiihdossa että yleisurheilussa ollen jopa Kymenlaakson mestari 16-vuotiaiden poikien pituushypyssä.  Jalkapallo oli myös kiehtova laji, pelasin sitä kavereiden kanssa ja myös seurakunnan nuorten puulaakijoukkueessa. Muistan hauskana detaljina, että minua pyydettiin seurakuntaan kesätyöntekijäksi, koska olisin vahvistus seurakunnan jalkapallojoukkueelle. Tosin sitä lajia kehoni ei enää kestänyt. Polvesta menivät sekä nivelsiteet, molemmat  nivelkierukat ja molemmat ristisiteet. Siihen jäi useimpien urheilulajien harrastaminen. Onneksi on kuitenkin paljon sellaistakin, jota pystyy osittaisena invalidina harrastamaan.

Urheilun seuraaminen eritoten television välityksellä on kiehtovaa ja kovin rentouttavaa. Työpäivän jaksaa paljon paremmin tietäen, että illalla on televisioista tulossa esim. Mestarien liigan jalkapallo-ottelu. Vähemmän olen ollut paikan päällä katsomassa tai kannustamassa jotain joukkuetta. Syynä varsinkin joukkueurheilussa on ollut kannustusjoukkojen käyttäytyminen. Se on ihmetyttänyt ja välillä raivostuttanutkin minua. Siihen liittyy piirteitä, jotka ovat oman arvomaailmani vastaisia. Tällä viittaan siihen, kuinka oman suosikkijoukkueen vastustajia usein pilkataan ja pyritään häiritsemään kaikin mahdollisin keinoin. Kummallista, kovin outoa. Sitä en kykene ymmärtämään enkä lainkaan hyväksymään. Se on eettisesti vastenmielistä. Oman joukkueen kannustaminen on asia erikseen. Sitä saa ja tulee tehdä mahdollisimman intensiivisesti, sanotaanhan että oman joukkueen kannustajat ovat ylimääräinen pelaaja joukkueelle.

Onko niin, että toisen halveksuminen, pilkkaaminen ja alentavasti suhtautuminen nostaa pilkkaajan omanarvontuntoa? Että koen olevani muita parempi sättiessäni toisia? Vai nouseeko tarve siihen aivan jostain muusta? En osaa sanoa, ehkä joku viisaampi voi valistaa minua. Tässä maailmassa on kuitenkin mielestäni riittävän paljon vastakkain asettelua ilman, että sitä tehdään korostetusti urheilun maailmassa. Kilpailemisen toisia vastaan ymmärrän, sillä se on koko urheilun suola, mutta on urheiluhengen vastaista lähteä hyökkäämään muita kohtaan muuten kuin lajin sallimin keinoin. Psykologisen ”sodankäynnin” kilpailijoiden kesken ymmärrän, mutta kannustusjoukkojen tulisi nimensä mukaan keskittyä kannustamiseen eikä herjaamiseen. Oikeastaan urheiluhenkeen kuuluu kaikkien kilpailijoiden kannustaminen, omien vaan muita enemmän.

Kun pohtii, millaisia positiivisia vaikutuksia kannustaminen aikaansaa myös urheilun ulkopuolella, on sääli, ettei sitä tapahdu enempää. Positiivinen palaute itsessään kannustaa eteenpäin, sen huomaa niin nuorten parissa kuin aikuisten kanssa työskennellessä. Toki palautteen ja kannustamisen tulee näin suomalaisittain perustua rehellisyyteen ja totuuteen, muuten sen vastaanottaminen ei onnistu eikä viesti mene perille. Positiivisen palautteen antamisessa on kyse myös uudenlaisen kulttuurin omaksumisesta. Siinä pätee sama totuus, että ”niin metsä vastaa, kuin siihen huudetaan”. Jos kannustan työkaveriani, niin ensinnäkin hänen mielialansa, jaksamisensa ja motivaationsa voi nousta ja toisekseen parhaassa tapauksessa voin saada häneltä jossain tilanteessa vastavuoroisesti kannustusta ja tukea. On kyse vuorovaikutuksesta, jossa onnistuessaan molemmat osapuolet ovat voittajan puolella. Yllytän meitä kaikkia ehdottomasta ja vilpittömästi siihen, että kannustamme toisiamme. Olemme enemmän toistemme puolella kuin toisia vastaan.