Salaiset kansiot

Salaiset kansiot (X-files) on yksi suosikkisarjoistani televisiossa. Sen luomassa maailmassa oli paljon kiinnostavaa ehkä juuri sen yliluonnollisuuden, selittämättömien asioiden ja samalla salaisuuksien oven pienen raottamisen vuoksi. Toki myös Dana Scullyn ja Fox Mulderin henkilöhahmot olivat kiinnostavia, samoin sarjaan luotu pitkä, lähes uskottavan tuntuinen juonenkaari.

Äskettäin pyöri televisiossa muutama uusi jakso. En jaksanut innostua. Samaa tunnelmaa ei enää ollut havaittavissa. Odotin kovasti, mutta jouduin pettymään.

Mikä sarjassa minua sitten alunperin kiinnosti ja sai jäämään siihen koukkuun? Sarjan tunnuslause

kuului ”The truth is out there”. Liitin sen mielessäni omakohtaiseen kokemukseeni siihen, että tässä maailmassa aistimme, havaintokykymme ja kovasti arvostamamme järki ovat hyvin rajallisia. On olemassa jotakin sellaista, jonka selvittämiseen ei meidän käsityskykymme tai aikamme riitä. Salaisuuksien selvittäminen ja totuuden etsintä oli sarjan punainen lanka. Niin se on myös todellisessa elämässä meidän monen kohdalla, etsimme tarkoitusta tälle kaikelle, olkoon vastaus sitten löydettävissä tai ei.

Itselläni on nuoruusiästä alkaen ollut vahva kokemus siitä, että tämä näkemämme todellisuus ei ole koko totuus. Että on olemassa jotain sen ulkopuolella. Jotain suurempaa, josta tämä maailma ja varsinkin minun elämäni on vain pieni osa.

Fenomenologia on filosofian suuntaus, joka tutkii todellisuuden ilmenemistä ihmiselle hänen kokemusmaailmassaan. Fenomenologiassa subjektiivisuus ja henkilökohtaisten aistimusten, kokemusten ja elämysten pohtiminen nähdään merkityksellisenä: tieto maailmasta välittyy vain sen aistimisen ja kokemisen kautta. Suuntaus korostaa siten yksilöllistä kokemusta.

Jokainen meistä tarkastelee maailmaa oman kokemuksensa kautta. Todellisuus välittyy ja muodostuu henkilökohtaisena. Se rakentuu ja muuttuu koko elämämme ajan, vaikka perusta onkin useimmiten luotu ihmisen astuttua aikuisuuden portista sisään. Ei ole mielestäni olemassa ihmiselle muuta todellisuutta kuin se, joka hänen kokemusmaailmassaan on. Näin ajatellen totuus ei olekaan ”tuolla ulkona”, vaan sisällämme. Tosin se ei ole niin yksinkertaista, koska olemme koko ajan vuorovaikutuksessa toisiimme ja kaikkeen siihen, mitä ympärillämme tapahtuu. Kokemus maailmasta, sekä siitä mitä näemme että siitä, mikä meille on näkymättömissä, muovaa koko ajan koko ajan käsitystämme totuudesta.

Jos perusolettamus on fenomenologinen, on turhaa ryhtyä taistelemaan siitä, kuka on oikeassa ja mikä on totuus elämästä. Se ei johda mihinkään hedelmälliseen lopputulokseen tai lopputulokseen ylipäätään. Ainoa järkevä vaihtoehto on tasaveroinen, toista arvostava erilaisten maailmankuvien ja todellisuuksien vuoropuhelu. Silloin on mahdollista olla sekä vastaanottavana että antavana osapuolena. Oma todellisuuteni voi muuttua ja kasvaa, kun minun ei tarvitse todistaa toiselle olevani oikeassa.