Ripari - kesän kovin juttu

Olen tähän ikään mennessä ehtinyt toimia opettajana lukemattomassa määrässä rippikouluja. No, ei ehkä lukemattomassa määrin. Niitä taitaa olla noin 60. Ensimmäiset rippikoululaiseni ovat nyt laskujeni mukaan 48 -vuotiaita.

Rippikoulu on edelleen hyvin suosittu aikuistumiseen liittyvä perinteinen riitti, vaikka sen  suosio onkin jonkin verran laskenut. Syitä on monia enkä niitä lähde nyt pohtimaan. Vaikka rippikoulu nykyään valtakunnallisen ohjeistuksen mukaisesti kestää noin puoli vuotta, on sen pääpaino edelleen noin viikon mittaisessa leirijaksossa. Tämä edellyttäen, että kyse on leirimuotoisesta rippikoulusta. Tuo viikko on huomattavan merkittävä vaihe nuoren elämässä.

Luulen, että jokainen meistä aikuisista muistaa oman rippikoulunsa, jos sellaisen on käynyt. Monenlaisia muistoja, joista useimmat ovat varmaan myönteisiä. Iltaohjelmat ja punaisen veisukirjan laulut.

Kokemukseni omasta rippikoulusta oli järisyttävän vaikuttava. Mukavan yhdessäolon lisäksi henkistä tasapainoani koskettivat iltahartauden jälkeisen vapaaehtoisen rukoushetken yhteydessä tapahtuneet profetiat, kielillä puhumiset ja niiden tulkkaukset. Hyvin vaikuttavaa. Samalla myös pelottavaa ja ahdistavaakin. Pääasiassa kokemus jonkin suuremman voiman läsnäolosta oli itselleni siinä tilanteessa positiivisen puolella. Se, mikä näin jälkikäteen asiaa tarkastellessa jää päällimmäisenä mieleen, on se, etteivät vastuussa olevat työntekijät mielestäni riittävässä määrin kunnioittaneet nuorten herkkää ikävaihetta. Liian voimakkaat tunnekokemukset jättivät monelle jopa traumaattisia muistoja, näin uskallan väittää. Sanoisin jopa, että siinä oli manipulaation piirteitä heidän puoleltaan. Se ei todennäköisesti ollut kovin tarkoituksellista, enemmänkin ammattitaidon puutetta. En kokenut tulleeni tarpeeksi hyvin kohdelluksi omana ainutkertaisena itsenäni, tuskinpa kukaan kysyi kertaakaan, miten voin ja mitä ajattelen elämästä.

Edellä mainittu kokemus ei varmasti ole yleistettävissä. Eri puolilla Suomea on järjestetty hyvin monenlaisia rippikouluja, riippuen paljon paikallisista perinteistä ja alueella  mahdollisesti vaikuttavista herätysliikkeistä. Joka tapauksessa tämän päivän rippikoulu on kovin toisennäköinen kuin muutama vuosikymmen sitten. Rippikouluihin panostetaan paljon. Ohjaajat ovat ammattitaitoisia ja tehtäviensä tasalla. Vaikka tiettyjä opetuksellisia tavoitteita onkin, pääpaino on turvallisen ilmapiirin luomisessa ja siinä, että rippikoulu olisi nuorelle myönteinen kokemus antaen samalla mahdollisuuden oman elämän ja tulevaisuuden pohdiskeluun.

Olen juuri nyt nuorten kanssa leirillä Korpirauhassa Siuntiossa. Meitä on yhteensä yli 50 henkeä, suuri joukko siis. Jokaisen huomioiminen yksilöllisesti ei ole helppoa tehtävä, vaikka parhaamme toki yritämme. Jo nimien opettelemisessa on oma haasteensa. Silti koen olevani tietyllä lailla etuoikeutetussa asemassa saadessani nuorten kanssa pohtia elämän tärkeitä kysymyksiä ja mahdollisesti olla tukemassa nuoren ottaessa askelia elämän tiellä.

Mitkä ovat minulle tärkeitä arvoja, mitä ajattelen ja toivon ihmissuhteiltani ja tulevaisuudelta?

Millainen ihminen haluan olla? Voiko paljon tärkeämpiä teemoja elämässä olla, tuskin. Käydessämme läpi kristinuskon perusasioita annamme nuorelle mahdollisuuden itse pohtia, onko niissä jotakin sellaista, josta nuori voisi saada itselleen eväitä omaan elämäänsä. Paljon olemme yhteyksissä myös vanhempiin pyrkien yhdessä luomaan rippikoulusta mahdollisimman onnistuneen kokonaisuuden. Palautteen perusteella uskon, että olemme oikealla tiellä.